Se on kuolema.
Oletko menettänyt läheisesi tai lemmikkisi (anteeksi, että hieron joillekin suolaa haavoihin)?
Oletko nähnyt koskaan kuolevaa tai kuollutta?
Muistamme kai kaikki sen kuolleen linnun, joka makasi hauraana ikkunan alla, kun se oli vahingossa lentänyt ikkunaan. Kuinka moni itki?
Huusitko ja kiljuitko kun aikuinen vei sen pois pihalta?
Tästä asiasta katsoin paremmaksi kirjoittaa blogiini. Miksi? No, tunsin vain sen tarpeen.
Asia ei ole minulla vaikea, vaikka kuolema pelottakin minua.
Miksikö pelkään?
Mietin joskus iltaisin ja öisin sitä, mikä meidät kohtaa kuoleman jälkeen. Jäämmekö oman päämme vangiksi vai onko se Taivas todella olemassa? Ajatella, että jos kuolleena jäämme vain harhailemaan omaan mieleemme, emmekä muista tai tiedä keitä olimme ja mistä tulimme.
Minua se ahdistaa.
Olin seitsemän, kun isoisoäitini kuoli. Hän oli ollut pitkään sairaana, kunnes nukkui pois. Isoisoisäni nukkui pois reilun kahden vuoden jälkeen, jäätyään auton alle.Vain yhdet hautajaiset kävin, eli isoisoäitini. Tuttuni hukkui jokeen edellisenä vuonna.
Kuolema on aina läsnä. Itse ole meinannut heittä henkeni jo 14 vuoden aikana viidesti. Vielä ei ole osunut rekka minuun. Pian sekin tapahtuu.
Isä meinasi päästä ennen joulua soittelemaan myös harppua. Norjalainen rekka meinasi ajaa päälle. Onneksi kuski oli taitava ja sai väistettyä.
Olen todistanut itse kahden koiran kuolemaa ja yhden läheltä piti -tilannetta. Se on aina raskasta, mutta en halua muistaa koiriani kuolleena, vaan sellaisina kuin ne olivat.
Elämä on minulle vähän väliä hautajaisia. Pukeudun yleensä mustiin. Miksi?
Koska musta on surun väri. Se kuuluu persoonaani, mutta tasoitan tilannetta tulisella sielullani. Hei, jos ei ole ulkonäköä niin pitää omistaa tulinen luonto!
Rakas koirani, kun se melkein hukkui jokeen. Isä oli kantanut sen metsästä pois ja uinut sen perässä, sillä hirvi ei ollut päästää koiraa pois vedestä. Nikke-rakas. <3
Kommentit