Do you remember
The things we used to say?
I feel so
nervous
When I think of yesterday

How could I
let things
Get to me so bad?
How did I let things get
to me?

Like dying in the sun
Like dying in the
sun
Like dying in the sun
Like dying

Ai helvetti ko poskea jomottaa. Tänhän oli helvetin liukasta. Kiitos vain herra Säätonttu!

"Ai miksi?" kysyin häneltä, kun ylitimme Valintalon edessä tien. "No miksiköhän? Että se pistäis sen kaulaan." Niin tietysti. Naurahdan, samalla aikaan kun Wonderchild soi iPodissani, joka oli herännyt henkiin kiihkeän lataussession ansiosta.

"Oikea ihmelapsi", sanon ajatuksissani ja menen hänen vierelleen pysäkille istumaan. Puhumme hänestä ja muista ihmisistä. Puhumme mistä moiset tunnistaa. Ja minä oikeasti viihdyn. Sieltähän meidän vihreä linja-automme jo tuleekin. Tervehdin tuttua kuljettajaa ja nousen kyytiin. Syömme karkkia.

"Sulle on helppo puhua tästä." Hymähdän. Niin varmaan onkin. Kaivaudun syvemmälle aakkoskarkkipussiin. "Noh, varmaan siksi että mulle on ihan sama vaikka joku olis samaan aikaan natsikommunisti. Ja miksi mie itteäni tuomittisin?" Hän purskahtaa nauruun. "En mie ole edes K:lle sanonu yhtään mitään. Sei tiedä", hän sanoo minulle ja hymyilee ja katsoo sitten pihalle. "Kiusaan sitä enkä mene alaparkille. Nyt ko vielä voi nousta kylältä."

Minäkin katson pihalle. Sataa räntää. Kenkäni ovat rikki ja märät.

"Memories sharp as daggers, pierce into the flesh of today", hyräilen mielessäni.