Ei tätä verenvuotoo pysty tyrehdyttää serveteillä,
turhaa perkeleitä manaat syytettyäs enkeleitä.
On enkeleiden tehtävänä lentää
eikä laahustaa sun kanssas tien penkereitä.
Tiesin et oot oikeas mut silti pyysin anoen,
etten jäisi yksin alla kiitoradan valojen,
mut eihän päivänsäde sovi siihen kaamokseen,
johon pakotin sen jäämään siltä siivet katkoen.


Kun jalat irtoo maasta,
sua hakkaan Raamatulla.
Sä et multa karkaa kulta.




Paljonkohan saisi kärsiä, jos tappaisi enkelin?
Mien kirjota punatukkasista enkeleistä, enkä sinisilmäsistä paholaisista.
Koska minun ei tartte. Mie osaan sanoa asiat
niien oikeilla nimillä.

Koska mie tiän etten mie kasva.
Ja että mie olen julma ihminen. Ihan oikeasti.
Koska mie en sääli niitä, jotka on kivinä
minun kengissä.

Enkä mie ole koskaan pyytäny sääliä.
Missään muodossa.


Yhä useammin otan käteen atraimen,
en kätke enää pahuutta vaan käsken karjaisten
jälleen tuomaan asun käärmeennahkaisen,
ja pyyteettömyys on tunnetila järjenvastainen.
Sua käytän hyväkseni, tarviin sijaiskärsijää.
Eikä neiti ruususet osaa varoo värttinää.
Sua käytän hyväkseni, tarviin sijaiskärsijää.
Miksei neiti ruususet koskaan varo värttinää?