Nyt mie kai voisin kertoa enemmän tästä päivästä, vai mitä?

 

Syne armahettiin. Met lopetima sen. Oli jotenkin lohdullista kuitenkin pidellä käsivarsilla sen pientä ruumista, kun se nukku vielä muutama hetkeä ennen ko se vietiin. Silitellä sen pehmeää pentukarvaa ja hyssytellä, samalla kun se itki. Ettei tarvitsisi huolehtia, vaikkei siitä ollutkaan eläjäksi, kuten isä sanoi. Kyllä mie tiesin sen, kun tänään ensimmäistä kertaa otin sen syliin. Ja nyt... Syne on poissa. Iäksi.

 

Joskus asiat on vain vaikea ymmärtää. Mutta mie olen oppinu paljon siitä, ettei kaikki mene aina parhain päin. Syne oli tänään toinen sairas, joka nukku minun sylissä.

Mie olen aika ylpeä itestäni, että pystyin olehman toisen ihmisen lähellä ahistumatta.

 

Ja nuku rauhassa, rakas <3 Met rakastama sinua. Aina muistoissamme <3