Tähän maahan pohjoiseen ja kylmään.

 

Tänhän oli kylmä päivä. Sellanen syksynen lähes. Ainaki minusta tuntu niin, sen kaiken myötähäpeän seassa. Tai sen tunteen seassa kun haluaa repiä rinnan auki ja kaivaa kaiken siellä olevan pihalle. Tätä minä kutsun ahdistukseksi.

 

Toisaalta, mie säälin niitä jotka luulevat päässeensä lähelle. Heät mie tunnun paiskaavan armotta kauemmaksi. Tiedätte mitä tarkoitan. Tai ainakin osa teistä. Tai oikeastaan ei tiedäkään. Anteeksi, en ole kertonut. Mutta ei sillä ole enää väliä.

 

SHOOT AND KILL ME!

 

Kohta tulee kumminki kesä. Tai ainakin pitäs tulla. Ja sitten pitää heittäytyä uudelleen toisen järjestelmän rattaisiin, jossa mie tiän muuttuvani muusiksi. Rousk rousk rousk.

 

Hei, on helpompaa juosta pakoon. Ihan oikeasti. Onneksi te kaikki että ole samanlaisia perrääntyjiä ko mie olen. Missä tet sitte kuljettaki, mulla on tapana valita omat polkuni. Se erottaa minut varhmaan muista.

 

Linnut ja sudet elävät joukkona. Mutta on yleisempää tavata yksinäinen susi kuin yksinäinen lintu.